torstai 13. helmikuuta 2014

hiusten raidoitus kotona

Mulla on luonnonnostaan aika vaaleat hiukset, mikä saattaa olla  joillekkin yllätys. Kulmakarvat ja silmäthän mulla on aika ruskeat. Siitä syystä tummempikin väri on tuntunut aika omalta. Jatkuva tyven värjääminen kuitenkin rasittaa päänahkaa, mutta en pysty pitkittämään tyven värjäämistä kuukautta pidemmälle.
Ajattelin vaalentaa hiuksia sen  verran, että jossain vaiheessa pohjaväri olisi mahdollisimman lähellä omaa sävyä. Koska pelkkä oma sävy on aika tylsä, ajattelin että sitä vois sitten kuitenkin piristää vaaleammilla raidoilla.  Pääasia kuitenkin olisi se ettei päänahkaan tarvitsisi laittaa joka kerta väriä.

Tässä näytän, miten hiuksia on helppo raidoittaa itse kotona. Kyseessä on hiustenvärjäys tekniikka, jossa käytetään apuna hiuslenkkejä.


  Ennen kuin aloitat, mieti miten sivulla pidät jakausta. Ota osio niin, että se jää sivujakauksenkin alapuolelle.


 Ota hiusten välistä pystysuunnassa kapea, mutta  vaakasuunnassa leveä osio jonka laitat ponnarille. Hiuslenkin on hyvä olla pieni. (ei mikään hirvee donitsi siis).

 Kaksi molemmille sivuille on hyvä määrä.
 Jos haluat myös taakse vaaleutta , tarvitset kaverin tähän kohtaan auttamaan. 

 Sitten vaalennus ainetta ponnariin, massaa pitää olla rittävästi ja tasaisesti joka puolella. Muista hankkia hanskat, ellei niitä tule väripaketin mukana tai ne on liian löysät.


 Sitten ponnari lepäämään foliolle. Tässä on hyvä jos kaveri laittaa tuon folion, niin siihen ei tule ympäriinsä väriä.

 Lappuun yksi taitos ja rutistus.

 Vaikutus aika hiusten kunnosta riippuen, minä pidin 45min.

Folioiden avaamisen jälkeen kannattaa vielä avata ponnarit, ennen kastelua.

Lopputulos jääkin ensi postaukseen, sillä sain Goldwellin vaahtovärejä testiin useamman eri sävyn ja  käytän niitä myös noihin raitaosioiden taittoon.
Samassa postauksessa esittelen nuo vaaleat vaahtosävyt.

9 kommenttia:

  1. Voih! Mielenkiinnolla jään odotteleen lopputulosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Laitan kun ehditään ottaa kuvat:) Yritettiin tänään, mutta pitää ottaa valoisaan aikaan, niin saa paremmin selvää. Kun ei siinä nykyiseen niin mahdottoman isoa eroa ole, kun nuo vaaleammat osiot on siellä hiusten välissä.

      Poista
  2. Moi!
    Ja kiitos raidoitusvinkistä. Minkälaista väriainetta käytit raidoitukseen? Oliko se ihan normi hiusväriä vai jotain raita-ainetta? Ja minkälaisellä sävyllä laitoit raidat. Itse haluaisin kokeilla raidoitusta kotona myös, mutta olen vähän hukassa noiden eri aineiden kanssa. Mulla on aika tummanruskeat hiukset ja haluaisin myös niiden väriä lähemmäs omaa väriä, joka on sellainen vaaleanruskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin ihan vaalennusjauheella. Eli=raita-aine:) . Sävyä ei voi valita, ainoastaan vaikutus aika ja hapetteen vahvuus hieman vaikuttaa sävyyn.
      Lopputulos on yleensä sellainen kellertävän vaalea, kun värjätyn ruskean päälle vaalentaa. Vaalennettua raitaa voi sitten halutessaan taittaa vähemmän keltaiseksi tai vaikka värjätä vaaleanruskealla.
      Oon ollut tässä viikonloppuna liikenteessä, mutta koitan saada huomiseksi joitain kuvia, miltä nää raidat näyttää!

      Poista
  3. hei! anteeks tiedän tää on vanha postaus mutta löysin tän vasta nyt ja tää tekniikka vaikuttaa hyvältä :) mulla vaan on sellanen tilanne että pitäis saada kerralla värjättyä koko pää melko tumman ruskealla ja myös laitettua vaaleita raitoja. Mikähän ois paras menetelmä? Meinaan vaan että meneekö liian vaikeeks? Ja ihan itse pitäisi värjätä. Kamua en valitettavasti saa avuksi ja kampaamo käynti tulisi liian kalliiksi. Vastaathan pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaiolen kyllä näihin vanoihinkin postauksiin:)
      Mikä väri sun hiuksissa nyt on?
      Voisit nimittäin jättää muutamat viipalemaiset osiot värjäämättä, tuolta hiusten välistä. Luulisin, että kaiken tekeminen samalla kertaa yksin on vähän liian ..öö..haastavaa:D Mullakin meinas kädet loppua kesken, ihan vaan tuon vaalennuksenkin kanssa. Ei ole myöskään hyvä antaa vaalennusosioiden odottaa liian kauaa folioiden välissä. Ruskean väri laittoon menee kuitenkin jonkin verran aikaa ja senkin pitäisi vielä antaa vaikuttaa.
      Jos kuitenkin haluat tehdä molemmat.

      Poista
    2. Oma väri on tällä hetkellä tosi vaaleen ruskee jossa on blondeja vivahteita aika paljon. Mietin että onnistuukohan jos ensin värjää koko pään ruskeeksi ja sen jälkeen heti perään ne vaaleet raidat? rasittuuko hiukset liikaa? ennen perjantaita pitäisi keretä värjätä joten ei oo kovin aikaa oottaa raitojen laittamisen kanssa. Kiitos kun vastasit :)

      Poista
  4. Mikä tuon hiusväri sävyn nimi on? ihan marketista saatava? siis toi mikä sulla oli ennen noita raitoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on Garnierin olia 5.3, mutta sewn jälkeen siihen on tehty remover- värinpoisto(kampaamoista) jonka päälle on laitoin kc:n luxima värin 6-8. mocha. :)

      Poista

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)