torstai 12. kesäkuuta 2014

Paras vedenkestävä ripsiväri

Varmaankin paras muutos, jonka olen viime vuonna tehnyt meikkaukseen liittyen, on ollut tavallisen ripsivärin vaihtaminen vedenkestävään versioon.

Syy siihen, miksi pitkään välttelin vedenkestäviä ripsivärejä oli niiden koostumus, joka usein oli liian märkä ja muuttui kivikovaksi kuivuttuaan. Tuntui, että ripsetkin joutuivat aika koville, kun niitä yritti puhdistaa.  ripsista myöskin tuli helposti liian klimppiset, eli ripset takertuivat toisiinsa.


Viime kesänä huomasin, että mun meikki oli aina iltaisin epäsiisti varsinkin silmän alta.
Päivän aikana oli joutunut moneen kertaan pyyhkäisemään varisseita ripsareita pois silmäkulmista ja siinä samalla meikkivoide oli lähtenyt, silmänalus iho ärtynyt.
Sen yhden kerran, kun toissa keväänä kokeilin kestoripsiä, meikki pysyi siistinä koko päivän, koska ripsiväriä ei ollut.

Syksyllä huomasin, että mun yhdestä lemppari ripsiväristä oli myös vedenkestävä versio ja päätin kokeilla. Ja tämä sattuikin olemaan ihan paras ripsiväri, jota olen kokeillut!  Erotteleva, riittävän musta ja pysyy hyvin koko päivän!  Lähtee silti vedenkestävän meikinpoisto aineella helposti irti.
 Kyseessä siis L'oréal paris volume million lashes waterpoof.


Nyt meikki on pysynyt siistinä iltaan asti, mitä nyt kajal joskus pahimmissa vesikeleissä leviää.(Sitä en ole vielä löytänyt täysin vedenkestävänä).

Ilman ripsiväriä mun ripset ovat aika keskiverto pituiset ja paksuiset. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, millaisiksi ne muuntautuvat pelkällä ripsivärillä, ilman taivuttimia.

Onko teidän suosiossa vesiliukoiset vai vedenkestävät ripsarit?

Hei, Lisään tähän vielä (6.10.2014), että myös saman sarjan violetti, SO COUTURE-ripsiväri on oikein hyvä! Lähtee tavallisella meikinpoistoaineella, mutta kestää silti älyttömän hyvin. Väriä myös tarttuu ripsiin voimakkaammin, kuin tuosta vedenkestävästä. Harjas erotteleva.
 Sateeseen kuitenkin valitsisin tuon waterproofin, mutta muutoin olen käyttänyt so couturea ja siitä on tullut uusi suosikkini.

17 kommenttia:

  1. Mulla kans varisee ja karisee ripsarit aina ennen pitkään silmänalusille ja poskille. Kuitenkaan en oo uskaltanu ostaa vedenkestävää ripsaria just sen vuoksi, kun kokemukset niistä on mitä on. Eli vaikka kuin asiaan kuuluvalla poistoaineella hinkkaa niin ei lähde mihinkään! Ehkäpä tuossa olis kuitenkin vedenkestävä ripsari, jota uskaltaisin ostaa testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ne yleensä onkin niin huonoja..!?!
      Joo, tämä lähtee helposti ainakin tuolla lorealin aineella ja lumenen vastaavalla (muita en ole kokeillutkaan) Joo, kannattaa kokeilla :)

      Poista
    2. Vedenkestävän ripsivärin saa hyvin pois apteekissa myytävällä Vichy sarjan silmämeikinpoistoaineella joka on vedenkestävälle meikille. Tuote sarja on herkälle iholle.
      Monia kaupan aineita kokeilin, kunnes löysin tämän sarjan. Suosittelen.

      Poista
    3. Vichyä olen paljon käyttänyt, mutta en olekkaan vielä kokeillut tuota vedenkestävän meikin poistoainetta. Kiitti vinkistä:)

      Poista
  2. Mulla ei pysy edes vedenkestävät siisteinä, ainoa pelastus on 38-ripsarit. Tosin ei nekään täysin varisematta kestä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pitänyt NIIN kauan testata niitä, mutta ne harjat ei ollu mun makuun(tosin kaikista ei näe ulkomuodosta, miten ne toimii). Nyt oon kuitenkin ollut niin tyytyväinen tähän, etten oo edes muistanut, että sitäkin piti kokeilla:)

      Poista
  3. Vesiliukoiset koska vedenkestäviä on vaikeampi pestä pois tavallisilla meikinpoistoaineilla, mutta muuten vedenkestävät on kyllä parempia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, nämä ei kyllä lähde muilla, kuin vedenkestävän meikin poisto-aineella. Eli vaatii yhden putelin kyllä lisää kylppärin hyllylle. Ja vanulappuja:)

      Poista
  4. Mulla on myös tätä samaa ripsaria ja nyt kun tässä katsoo sun paakuttomia ripsiä niin tuli vaan mieleen että oonko ostanu jonku kuivuneen maanantai kappaleen vai mitä ihmettä o.O Mulla se ripsari on jotenki ihan kuivaa ja paakkuja tulee heti ensi kerroksella vaikka laittas ihan ohuesti.

    Itellä on niin vahvat suorat ripset ettei ne pysy taivutettuna normaalilla ripsarilla, täytyy ehottomasti olla vedenkestävää ripsaria ja hyvän ripsarin löytäminen on kyllä hankalaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on toinen vai kolmas kappale tuota samaa ja mulla on kaikki ollut kyllä hyviä-> ei paakkuja, eikä kuivia. Tosin, monet vedenkestävät ripsarit on ollut mun makuun liian märän oloisia, että voi olla, että tykkään vähän kuivemmista.
      Mutta toisaalta verrattuna vesiliukoisiin ripsareihin, tämä on kyllä musta vähän "märempi" :D

      Ripsivärin löytäminen on kyllä tosi hankalaa, itekin ostin lähes joka kerta erilaisen, kunnes nyt oon ollut tähän tyytyväinen.. Ripsivärin sopivuus riippuu kyllä tosi paljon omista ripsistä ja siitä tykkääkö enemmään tuuheudesta vai pituudesta jne.
      Toisille sopii joku ja toisille joku muu..:)
      Mutta voi myös olla, että joku on mennyt siellä kaupassa sen ripsivärin aukomaan tai jotain vastaavaa ja se on tosiaan päässyt kuivumaan.

      Poista
  5. Olen käyttänyt vedenkestäviä ripsareita niin kauan kuin muistan, koska vedenkestävä on pysyvä, huoleton ja pitää taivutukset hyvin. Lemppareitani on olleet Maxfactorin False Lash Effect ja Lorealin False Lash Wings. Saattavat olla tuoreeltaan liian märkiä, mutta tasoittuvat kyllä muutamassa päivässä sopivaksi käyttöön. Alkuun pitää vain tarkemmin pyyhkiä ylimääräiset värit pois ennen levitystä. Parhaaksi olen kokenut Nivean kaksitehoisen meikinpoistoaineen, vaikka ensimmäisellä käytöllä se kirvelikin (sopii kuitenkin mainonnan mukaan herkille). Ripsarit poistan painelemalla ensin meikinpoistoaineella kostutetulla vanulapulla ripsiä ja antamalla vaikuttaa hetken. Sitten meikit pois varovaisilla vedoilla silmän sisänurkasta ulkonurkkaan päin. Puhdistuksen jälkeen huuhtelen vielä silmät vedellä, ja laitan silmänympärysvoidetta. Näillä mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Huomasinkin, että mulla on kans tuo nivean silmämeikin poistoaine käytössä, hyvin lähtee silläkin:) Hieman kuumottaa kyllä silmissä tuo.Muuten on ollut ihan hyvä!
      Teen kans samoin, mutta pesen vielä silmän ympäryksetkin sillä putsarilla, mikä mulla on milloinkin käytössä.
      kiitti vinkistä, pitää joskus kokeilla noitakin ripsareita:)

      Poista
  6. Olen aika vasta löytänyt blogiisi, mutta sen jälkeen seurannutkin tätä aika intensiivisesti! Blogiasi on aivan tosi kiva lukea (:

    Käytän yleensä aina vesiliukoista ripsaria, koska olen sen verran laiska etten jaksa käyttää erikseen silmämeikinpoistoainetta, vaan ostan kaupasta meikinpoistoainetta, jota voi käyttää sekä kasvoille että silmille (mm. Herbinan tai Garnierin). Toisekseen inhoan niillä vanulapuilla leikkimistä... Mutta siskoni käyttää kookosrasvaa ja itsekin ihan tykkäsin siitä! En ole vain ihan varma miten vedenkestävät lähtevät sillä...

    Mutta oli kiva saada ripsivärivinkkin, minusta tuntuu että ostan joka kerta erilaisen ripsivärin kun mikään ei ole vielä niin kovasti ihastuttanut että olisin siihen jämähtänyt. Pitää varmaan kokeilla tätä vesiliukoisena versiona joskus! Ainakin sinun ripsissä se näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi Kiva Kuulla:))
      Joo, musta tuntui kansaiemmin tosi rasittavalta noi laput ja erillinen poistoaine:), mutta nyt kun huomasin, miten eriltä meikki näyttää illalla, jos on ollut vesiliukoinen tai vedenkestävä ripsari, niin oli vaan pakko jaksaa :D Ja, itseasiassa, ei se enää tunnu niin rasittavalta.

      Mutta joo, kannattaa kokeilla tästä perusversiota ja myös lash architect 4D -ripsari on hyvä noista vesiliukoisista, tai ainakin mun makuun!!

      Poista
  7. Hei! Osaisitko sanoa mikä avuksi, kun tuntuu ettei vedenkestävätkään ripsivärit pysy siistinä, vaan tuhraantuvat päivän mittaan yläluomelle ja lisäksi ripset suoristuvat tikkusuoriksi? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mun mielstä osa nimenomaan vedenkestävistä, on niin vetisiä, että ne menee jo levittäessä yläluomeen. Ja tosiaan myös kovettuu ärsyttävästi. Tässä ripsarissa ei oo musta kumpaakaan ongelmaa:) Ja myös tuo so couture-ripsari on tosi hyvä, vaikka se ei olekkaanvarsinaisesti vedenkestävä.

      Poista
  8. Kookosöljyllä lähtee vedenkestävä ripsiväri todella helposti. Ja ostin eilen tän ripsivärin josta kerrot ja tänään testaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)