maanantai 8. joulukuuta 2014

Annala sucks?

Mua on ehkä vähän alkanut tylsistyttään tämä Annalan alue.
Mehän muutettiin tänne, kun Kosmo syntyi, pari vuotta sitten. Parasta täällä on ehdottomasti Kaukajärven ympäristö, se on näin loppuvuodestakin kiva alue.

 Kesällä sitäkin ihanampi:

Nyt kun katselin näitä kesäkuvia, mun piti lisätä tuohon otsikkoon kysymysmerkki, koska toisaalta, nuo ilta-uinnit on jäänyt kesästä parhaiten mieleen.

Silti, nämä samat ympyrät alkaa vähän kyllästyttämään, varsinkin, kun en käy töissä, niin nuo kauppareissut ja muu päivän kulku noudattelee aina samaa kaavaa. Tietysti se on sama juttu, missä tahansa, mutta paikanvaihdon myötä tulisi edes vähän vaihtelua reitteihin ja lähipuistoihin.

Meillä kun ei ole autoa, bussilla kulkeminen keskustaan vie puolituntua ja jos siitä suuntaa vielä toisella bussilla jonkun kaverin luokse, siinä menee niin paljon aikaa, että yleensä tulee sitten vain oleskeltua  kotona.

Koska me asutaan vuokralla ja Mai käy Steiner-koulua, olisi asunnonvaihto aika helppoa. Mutta tuon Kaukajärven jättäminen olisi kyllä aika paha!
Toinen asia ,miksi olen miettinyt  muuttamista, on nykyinen kaksi kerroksinen asunto. Tässä on hyvät ja huonot puolet.

Tähän asti on ollut ihan kätevää, kun lastenhuoneet ja makkari on ylhäällä. Eipähän näy se lastenhuoneiden ja makkareiden sekasotku ihan koko ajan.


Nyt käydään lähinnä nukkumassa ylhäällä. Kosmo nukkuu meidän kanssa, joten Kosmon oma huone on ollut pääasiassa mun vaatteiden säilytyspaikka. Kosmon leluthan kulkeutuu aina alakertaan ja lojuu sitten siellä olkkarin kulmassa..

Oliskohan kuitenkin kätevämpää, jos kaikki huoneet olisivat samassa tasossa? Silloin Kosmokin voisi välillä leikkiä omassa huoneessa.

No, muuttamista pitää vielä vähän harkita..ja oikeastaan voisin vaihtaa otsikoksikin "ANNALA ON IHAN JEES" Mutta menköön nyt alkuperäisen fiiliksen mukaan.


9 kommenttia:

  1. Kaukajärven ympäristö on tässä seudussa minustakin se paras juttu. <3 Järvi on upea, samoin Haiharan Kartanon alue; jotenkin olen itse niin kiintynyt tähän paikkaan, että en osaisi edes kuvitella asuvani muualla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, vaikka järviä on muitakin, niin kyllä tuo Kaukajärvi on vaan niin kirkas vetinen! Joo, haiharan alue on kyllä varsinkin kesäisin tosi ihana paikka! Kiinnyin kyllä hervantaan jotenkin erilailla, kuin tähän Annala- kaukajärvi alueeseen, vaikka mulla olikin aikaisemmin Hervantaa kohtaan epäilyksiä..:D

      Poista
  2. Kaikki alueet ovat vähän blääh tähän vuodenaikaan... Kyllä autottomuus varmasti vaikuttaa, että haluaisi asua lähempänä keskustaa. Mitä lähemmäs mennään, sitä hankalampi taas löytää yksikerroksista asuntoa kohtuuhintaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä totta! Kuitenkin pitäisi olla oma piha ( tai ainakin uloskäynti maantasosta), joten kerrostalossa en haluais enää asua, ja näitä nyt on enempi täällä sivummalla tarjolla..

      Poista
  3. Ihania kuvia! Oli kiva nähä tuttuja maisemia :) ehkä se on tää talvi ja pimeys ku muuttokuume iskee, sama se on täälläkin vaikka melin vasta hetki sit muutettiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä niin ihanat maisemat että!! Joo, kai tässä on sellasta kaamosväsymystä...muistelinkin, että viime vuonna näihin aikoihin oli ihan samat tunnelmat, mutta kyllä se sitten taas keväämmällä kelpaa tämäkin paikka asustella:) Ellei nyt sitten satu jostain joku kiva vaihtoehto löytymään..:)

      Poista
  4. Heips, oletko aina asunut tampereella? Se on niin mukava kaupunki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Huomasin tämän vasta.. Kotoisin olen Hämeenkyröstä ja muutin tampereelle 2004, muistaakseni:)

      Poista
  5. Kiva että vastasit!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)