maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kumpi asu mukaan muotinäytökseen?




Tampereella on tänä lauantaina tiedossa muotinäytös, jonka tuotto menee kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Tarkemmin: Pirkanmaalaisille nuorille ja lapsille, sekä koukkuniemen vanhainkodille.
Näytöksen järjestävät Lions club diamonds ja Lions club Tampere/näsinneula. Tapahtumassa esitellään kevään arki-ja juhlamuotia naisille, miehille ja lapsille. Ostoksia voi halutessaan tehdä paikalla olevien liikkeiden valikoimista ja arpajaisissa on luvassa hyviä palkintoja.
Näytöksen vaatteet tulevat tamperelaisista liikkeistä ja yksi hyvänteväisyysnäytöksen yhteistyökumppaneista on koskikeskuksen Vila.

Sain tosi mieleisen tehtävän; Valita Vilan liikkeestä yhden näytös-asun. Ajattelinkin toteuttaa homman niin, että valitsin kaksi asua, joista te saatte päättää, kumpi asu on mukana näytöksessä. Kuvat on Jimi Soinilan ottamia. Jimin FB-sivut löytyy täältä

Vaikka onkin kevät, en yhtään ihmettele, että päädyin kahteen mustavalkoiseen asuun. Omat juhla-asuni ovat olleet valkoisia, tai mustavalkoisia rippijuhlista saakka. Harvemmin kuitenkaan kokonaan mustia.
 Ensimmäisen asun nahkahame on näyttävä ja sen olisi voinut yhdistää esimerkiksi korallin sävyiseen yläosaan. Koralli taitaakin olla tämän tulevan kauden muotiväri.
Valitsin nahkahameen pariksi luonnonvaalean, laskeutuvaa ja kevyttä materiaalia olevan paidan, joka tuo vastapainoa alaosan jämäkämmälle materiaalille. Näyttävyyttä tuo myös metallisen hopea koru.

 Tässä jälkimmäisessä asussa yhdistin valkoisen jakun ja shortsit.  Tälläistä asua on helppo muokata toppi valinnalla. Tähän otin mukaan mustavalkoraitaa, joka tuo asuun raikkautta.
Nämä molemmat asut ovat sellaisia, joita voisin hyvinkin kuvitella käyttäväni myös itse ja joitakin tämän tyylisiä asuja kaapistani löytyykin.

Kävin valitsemassa asut Vilasta viime torstaina, joten kaikkia näitä vaatteita ja asusteita löytyy juuri nyt Vilasta ja ainakin koskikeskuksen liikkeestä.

Ja hei, varsinkin kaikki te tamperaiset lukijat! Lähtekää ensi lauantaina tekemään hyväntekeväisyyttä!

Tässä vähän infoa kevätmuotitapahtumasta:
Aika & paikka: Lauantai 18.4 klo 16.30 alkaen. Technopolis yliopistonrinne.
Liput:  15€ sis. yllätyskassin ja lasin kuohuviiniä.

Lipun voi hankkia ovelta tai etukäteen näistä liikkeistä:

Technopolis, Ravintola Aleksis, Miekkakalapasuuna, Vila, Day Spa Studio Feel It!, ToDay Spa, Kapteenska, Lili, Uniikit, Andiata, Room, Twitz, Boutique Satumaria, Koiso, Ballot, Miraakkeli, Travalle, Nosh, Tunnelin Kenkä, Hattu.fi ja Optikko Heiniö

Kummasta asusta pidät enemmän?  Kumpi sopisi paremmin mukaan näytökseen?


25 kommenttia:

  1. Siis aivan ihanat kuvat!! <3 Kakkos-asu on kivempi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näistä tuli hienot, mutta niin on hei sullakin ja olen siitä tulossa juuri kertomaan :D Kiitos valinnasta, ajattelinkin, että oispa tylsää, jos kukaan ei valitsis mitään...

      Poista
  2. Mä sanon heti ton ekan! Niiiiiin tykkään sun tyylistäs :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos valinnasta Marika!) Meillä on tosiaan aika samansuuntainen vaatetyyli:) Harmi, että nämä asut ei löydy omasta kaapista, mutta tulikin kyllä muutama idea yhdistää vanhoja samantyylisiä tähän tapaan.

    VastaaPoista
  4. Moi.
    Ilman muuta toi eka asu on parempi muotinäytökseen =) Eikös se menekin niin että "less is more".
    Seurailin yhden jakson miss Suomi kiertuetta missä missien piti valita edustusasu ja asiantuntijat sitten antoi palautetta valinnoista. Kaikki huivit ja takit sai lähteä ;)
    Mies taas sanoi että toka on parempi =D Heh.
    T:Noora =)

    VastaaPoista
  5. Joo, less is more on kyllä aika hyvä Muistaa, kun miettii asua:) Muotinäytöksissä näkee kyllä usein myös enemmänkin kerrostettuja asuja. Kiva kun sain kuulla teidän molempien mielipiteet, ite en osais ollenkaan valita:)

    VastaaPoista
  6. Ensimmäisen asun hame on niiiiiin ihana, mutta samoin toisen asun toppi + jakku. Vaikea valinta. Saako näitä sekoittaa haha :D Ei vaan, mun mielestä ( jos on pakko valita) niin tuo eka :)

    Toivottavasti tapahtuma tuottaa tulosta. Tälläiset hyvänteväisyys tempaukset ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja jos oisin mansessa tulisin ehdottomasti paikalle! Hauskaa iltaa sinulle sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on munkin yksittäiset lempparit näissä asuissa:D Joo, näin toivotaan!!!

      Poista
  7. Muotinäytökseen sanoisin eka asu, kun taas omaan vaatekaappiini ottaisin kakkosen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nahkahame oli kyllä sellainen katseenkiinnittäjä tuolla Vilassa, se sopisi kyllä hyvin näytökseen:)

      Poista
  8. Ehdottomasti valkkaisin ekan asun muotinäytökseen. Se on jotenkin näyttävämpi mielestäni :) Toi on vaan niin huikee katseenvangitsija toi nahkahame! :) :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Merja-Maria:) Ihan totta!! Ja siksi sille sopiikin mun mielestä tuollainen aika yksinkertainen ja rento yläosa, hame kun on itsessään niin näyttävä.

    VastaaPoista
  10. Eka asu näytökseen :) toi hame on aaaaivan ihana!

    VastaaPoista
  11. Vitsit miten upeita kuvia !! Molemmat asut sopii sulle tosi hyvin :) pakko kompata enemmistöä, eka asu on ehkä kivempi näytös-tarkotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna:)) Totta, siinä onkyllä sellasta design tyyliä:D

      Poista
  12. Toi toka asu on aivan täydellinen! Keväinen, raikas, monikäyttöinen! TYKKÄÄN! :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Noora! Mä kans oon aika ihastunut siihen, vaikka tuo nahkahame kiinnittikin mun huomion ihan ekana. Noita kaikkia asun osasia voi käyttää hyvinkin erilaisiin asuihin yhdistettynä. Luulen, että toi ylaosa toimisi hyvin myös vaikka leveälahkeistenkin housujen kanssa:)

      Poista
  13. Mä juuri ihastelin tota hametta Pupulandiassa, mutta äänestin toista asua siellä, kun en tykännyt kokonaisuudesta. Tämän paidan kanssa tykkään, eli ihastelen hametta taas ja sanon eka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä oli kans hienot lookit ja huippu arvonta. Ne tais olla Vero modasta. Jeps, ekalle asulle pointsit sieltä:)

      Poista
  14. Ehdottomasti eka, ihan täydellinen asu! ♥ Arvostus myös ajatukselle muotinäytöksen takaa - oon aina pitänyt hyväntekeväisyystuottoa arvokkaana asiana! :)

    VastaaPoista
  15. En kestä, sä oot niin kaunis! Upeat asut molemmat mutta eka on ihan mieletön! Laita se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saara:) En siis laita asua itse, enkä ole itse mallinakaan, mutta näytökseen tosiaan toinen asuista menee. Ja juurikin tuo eka asu on saanut enemmistön kannatuksen:) ,Kiitos valinnasta:)

      Poista
  16. Kiitos kaikille avustajille :) Muotinäytöksessä nähdään siis asu nro.1

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)