keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Bloggaajan kasvot/Emani

 Koska asun täällä tampereella ja Bloggaajan kasvoissa nähdään pääosin tamperelaisia bloggaajia, niin tottakai mukana on myös Mansen muijat.  Eli Anna ja Annukka.
 Meikkisarjaksi valikoitui yksi suuriimmista suosikeistani, Emani, mineraalimeikkisarja, jonka maahantuonti on täällä tampereella.  Tällä kertaa mentiin porukalla Melonin tiloihin.

Aloitin Annan kasvoista.
Tein kulmista vähän paksummat.  Aloitin ääriviivoista, jotka sitten täydensin.

Koska Annalla on syvä luomivako ja silmät aika lähellä toisiaan, laitoin tummaa sävyä ulkoreunaan. Sisäreunaan kullanvaaleaa sävyä.

Ala-ja ylärajausten jälkeen tein meikkipohjan. Emanin meikkipohjista löytyy nestemäisiä, puuterimaisia, ja puristettuja vaihtoehtoja. Muistan, että vielä muutama vuosi sitten sarjasta puuttui sävy, joka olisi tarpeeksi vaalea useimmille suomalaisille ihonväreille. Sellainen, mikä taittaisi keltaiseen, punaisen sijaan.
Nyt sarja oli täydentynyt juuri tälläisellä sävyllä. Se tuntui sopivan molempien muijien ihonväriin.

Nestemäisen mineraalimeikkivoiteen päälle laitoin kevyesti jauhemaista meikkipohjaa, joista tummimpia sävyjä kaytin varjostukseen. Näin teen myös itselleni kotona. Turhaan kuivatan kasvojen pintaa tavallisella puuterilla, kun näillä mineraalipohjillakin saa mattapinnan.


Seraavaksi oli Annukan vuoro. Huomasin, että tytöillä on keskenään tosi erilaiset kasvonpiirteet.

Annukan silmät olivat kaukana toisistaan, joten laitoin tummempaa luomiväriä myös luomivaon sisänurkkaan.  Annukalla on kulmissa kestopigmentointi, jota täydensin samansävyisellä kulmakynällä.
Emanin luomiväreistä löytyy hyvin hohdetta ja pigmenttia ja kuten pohjissa, myös luomiväreissä on vaihtoehtoja jauheista puristeisiin. Sävyjä on yli 60.
 Niimpä niin, yli 60 sävyä ja mä valitsin kultaisen ja ruskean sävyjä. Mutta toisaalta, niitä mä käytän itsekin eniten, ihan päivittäin.
Tälläisiä svyjä mulla on entuudestaan itsellä:


 Kuulinkin nyt vasta, että puhtaista mineraaleista ei ole mahdollista valmistaa meikkikyniä. Tästä syystä Emanin meikkisarjaa täydentää Lord & Berry silmän-ja huultenrajauskynät.

Tuohon sarjaan on pakko tutustua myöhemmin lisää, koska kynät vakuuttivat mut voimakkailla pigmenteillä, hyvällä sävyvalikoimalla ja helposti levittyvällä koostumuksella.  Maailmassa on kuulemman vain kaksi tehdasta, jotka valmistavat meikkikyniä ja tämä sarja on toisen niistä kehittelemä, joten ei ihme, että näistä löytyy hyviä ominaisuuksia!


Lopuksi saimme vielä mukaamme vapaavalintaisen tuotteen.
Mulle valinta oli helppo, koska olinkin jonkin aikaa kaivannut varjostusväriä/aurinkopuuteria, joka olisi luonnollisen vaaleanruskea ja täysin ilman kimalletta.  Anna valitsi aurinkopuuterin tulevaa matkaa varten. Annukan mukaan lähti meikkivoidepuuteri. Ja tälläinen viesti tuli mun puhelimeen seuraavana päivänä:

"Testasin aamulla uutta meikkivoidepuuteria ja jumaleissööön, siis enhän mä voi enää ikinä käyttää mitää mitään muuta! Niin peittävä, mutta luonnollisen näköinen lopputulos tuli. I´m in love :) "

Sitten vielä nämä lopputuloskuvat:
Kiitti Anna ja Annukka!  Käykääpä lukemassa myös Mansen muijat-blogista postaus meidän iltapäivästä Melonilla.

Kiitos Melon:)  Emanin jälleenmyyntipisteet eri puolilla suomea löydät täältä.

6 kommenttia:

  1. Upee lopputulos!! :) Oot sie taitava muija!

    - Milla K / Lack of Colour

    VastaaPoista
  2. Tuolla Annukalla kun on nuo kestopigmentoinnit, niin tiedätkö onko ne aina noin kapeita, vain onko mahdollista ottaa luonnollisella tavalla leveämmät kulmapigmentit? En ole koskaan nähnyt kenelläkään runsaampia kuin tuommoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, etten tiedä mitään pigmentoinneista, mutta luulisi sen onnistuvan:) En tiiä, riippuuko se sitten vähän pigmentoijankin näkemyksestä:D Mut joo, mäkin oon nähnyt vaan aika kapeita.

      Poista

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)