torstai 31. maaliskuuta 2016

Hiuksille tärkeät vitamiinit


Tykkään ihan ajan kuluksi lueskella vitamiineista kertovia artikkeleita ja kirjoja.  En kuitenkaan käytä mitään lisäravinteita, vaikka hiusten ja kynsien kasvua tukevia pillereita onkin tarjottu testiin. Ei niistäkään varmaan haittaa olisi, mutta oon vaan jättänyt testaamatta.

Mieluummin söisin niin, että tärkeimmät vitamiinit saisi ihan ruuasta.  Kirjoitin söisin siitä syystä että itsekin unohdan kausittain syödä vaikkapa pähkinöitä, joiden tiedän olevan hyviä vitamiinien kannalta.  Niitä on myös helppo lisätä aamupalaan, mikä mulla usein on maustamatonta jugurttia marjoilla. Myös salaatissa tykkään pähkinöistä.
Lidlin mixed nuts on mun lemppari.

Myös kalaa pitäisi syödä useammin.  Lohen hinta on vaan noussut ihan törkeesti. Nykyään sitä tuleekin valittua lähinnä ulkona syötyihin salaattiannoksiin.  Kalanmaksaöljy kapselit vaan jotenkin ällöttää mua. :D




Näitä hiukset ja hiuspohja tarvitsevat:

-Riittävästi proteiinia. Hiukset koostuvat pääasiassa proteiinista, joten jos proteiinista on puutetta, hiuksista tulee hauraat ja heikkorakenteiset.
  -liha, kala, kananmuna, pähkinät, pavut.

-Vesi & rasvat  ovat tärkeitä hiuksen rakenteelle ja päänahalle. Näiden liian vähäinen saanti voi aiheuttaa  hiusten  kuivumista ja ohentumista.
Runsas kahvinjuonti poistaa nesteitä, mikä näkyy myös hiuksissa.  Hyviä rasvoja saa kaloista, avokadosta, (saksan)pähkinöistä ja siemenistä.

-Rauta vahvistaa verenkiertoa, joka on tärkeää hiustupelle.  Raudanpuute saattaa aiheuttaa hiusten lähtöä/irtoilua.
Liha, kala, pinaatti, parsakaali.

C-vitamiini, jotta rauta imeytyy.
Sitrushedelmät, marjat.

-A-vitamiini.   Puute aiheuttaa hiuspohjan kutinaa, kuivuutta ja hilseilyä. Myös hiuksista tulee kiillottoman näköiset.
Porkkana,bataatti, liha, kananmuna
  
 E-vitamiini vahvistaa hiustenkasvua ja päänahan hyvinvointia.
Kala, pähkinät

Sinkki & seleeni Hiukset tarvitsevat mineraaleja voidakseen hyvin.  Puute aiheuttaa hiusten irtoilua ja päänahan hilseilyä.
Kokojyvät, pähkinät ja mantelit, kananmuna.

B-vitamiinit Kuten biotiini, niosiini ja pantoteenihappo edistää hiustenkasvua ja myös vähentää hiustenlähtöä.  Näitä on usein ravintolisissä.
Kananmunasta saat näitä kaikkia.




Jos hiukset päänahka ovat kuivat , kannattaa muistaa juoda riittävästi nestettä ja syödä hyviä rasvoja.

Jos rasvoittuminen on ongelma, sen syynä saattaa olla huonot rasvat.  Vältä rasvaista roskaruokaa.


 Helpoin tapa saada hiuksille tarvittavat vitamiinit on syödä päivittäin kourallinen pähkinäsekoitusta & manteleita. Myös kananmunilla on paljon hyviä vaikutuksia hiuksille.
  


 Tämän postauksen kuvat on vähän vanhempia, jotka oon jotenkin unohtanut postata.  Kuvissa näkyvä vihreä neule on saatu yhteistyönä Romwelta.  Se on ollut mun tämän talven käytetyimpiä paitoja. Valikoituu päälle aina, jos en jaksa miettiä mitä pukisin.  Se käy kaikkien housujen ja kenkien kanssa. Yksinkertainen, mutta ei tylsä.  Neule täällä (Shein).


Onko jollain teistä kokemuksia hiusten lisäravinteista?  Onko niillä ollut positiivisiä vaikutuksia?

2 kommenttia:

  1. Syön aina silloin tällöin, pari kolme kertaa vuodessa, jonkun hiusten ja kynsien hyvinvointia tukevan vitamiinikuurin. Osasta on ollut apua, osasta ei, suurin vaikutus on tainnut olla se, että kynnet ovat vahvistuneet. Vaikka kyllä pyrin siihen, että kaiken tarvittava saisi monipuolisesta ravinnosta. Aurinkoista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kynsissä vaikutukset varmaan näkyy selkeämmin ja nopeammin. Muistan lukeneeni, että hiusten muutokset alkaa näkyä vasta 2-6 kk kuluttua. Kiva kuulla, että ainakin osasta on ollut hyötyä:) Samoin sulle Niina!

      Poista

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)