keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Mikä hiusväri sopii sinulle: Kesä

Odotettu BC-värianalyysiin perustuva hiusväri postausten viimeinen osa tulee tässä.


Miltä näyttää kesä-ihminen?


-Ihon pohjaväri on sininen, vaikka useilla saattaa olla punerrusta ihonvärissä.

-Iho näyttää usein läpikuultavalta ja verisuonet näkyvät herkästi läpi. Ranteessa suonen väri on sininen, ei vihertävä, kuten esimerkiksi syksyillä.

-Lapsena kesät ovat usein olleet vaaleita. Ruskeaveriköillä on  aikuisempana tuhkansävyiset hiukset.

-Silmät ovat monilla harmaat tai siniset. Joskus myös vihreät. Harvemmin ruskeat.

- Joskus voi olla hankala erottaa vaaleaa/kalpeaa kesää ja kevättä.  Kevään ihon pohjaväri on kuitenkin persikkaisempi ja siihen sopii lämpimät värit ja persikkainen poskipuna.  Kesälle taas viileä kevyt pinkki poskina sulautuu ihonsävyyn ja viileät värit sopivat kokonaisuuteen.

-Kesä ihmisen kasvonpiirteerteiden väritys on usein hento ja siksi myös kasvojen lähelle tuotujen sävyjen on hyvä olla pehmeitä.
 Tummat ja voimakkaat värit hukuttavat  kasvojen oman värityksen.  Kun taas toisen sinipohjaisen ihon omaavan talven kasvot vaativat voimakkaita ja selkeita värejä näyttääkseen hehkuvalta.

Kesän vaatetukseen sopivat neutraalit, viileät värit ja hennon pastellit.  Sinisen, roosan ja nuden sävyt näyttävät hyvältä.  Vältä mustaa, voimakkaita kontrasteja  ja kaikkia keltapohjaisia värejä.

Tässä Polyvoressa tekemäni esimerkki kollaasi.

Millaiset hiusvärit sopivat kesälle?

- Kesä- ihmisen hiustenvärjäys voi olla todella helppoa.   Usein hiustenpohjaväri sopii sellaisenaan ja sitä voi korostaa vaaleilla raidoilla (katso postauksen ylin kuva).

-Hiuksia vaalentaessa varsinkin tummemmille pohjille saattaa syntyä lämmintä vaaleaa. Tällöin vaalennuksen päälle on hyvä laittaa viileä taittoväri.  Monille kesille raidat tulevat näkyviin luonnostaan melko puhtaan vaaleina.




-Kaikki viileat vaaleat sopivat varsinkin kalpeimmille kesille.  Myös kevyet pastellit käyvät. Sävyinä huurretut pinkit ja laventelit.  Jos hiuksten pohjaväri on kellertävä, ei myöskään pastellien sävyistä tule tarpeeksi viileitä vaan taittuvat persikkaan tai turkoosiin. 

-Tummemmat kesät voivat ylläpitää viileitä ruskeita sävyjä välttämällä vaalennuksia ja korkeita hapetteita. Kevytväreillä saa värin pidettyä paremmin viileänä. Vältä monen asteen tummentamista.


Mun blogi on muuten tänään 3-vuotias.   Muistin koko jutun itseasiassa vasta eilen, joten en ehtinyt järkkäämään mitään arvontaa tai muuta. Mutta varmasti tässä kevään mittaan joku arvontakin on tulossa.

Viimeviikkoina on tullut erityisen paljon sähköpostia, joissa on kyselty suosituksia sopiviin hiusväreihin ja malleihin.  Kiitos niistä:)   Ihan kaikkiin en ole vielä ehtinyt vastaamaan, mutta yritän saada vastattua lähipäivinä.

Täältä löydät aiemmat postaukset tästä aiheesta:

Mikä hiusväri sopii sinulle: Talvi
Mikä hiusväri sopii sinulle: Syksy
Mikä hiusväri sopii sinulle: Kevät

3 kommenttia:

  1. Kiitos kovasti näistä postauksista, tosi opettavaisia!

    Tajusin näistä pitkään pähkäiltyäni että taidan olla Kesä, mutta mulla on vähän ärsyttävä hiusonkelma; musta kun tuntuu ettei mun nykyään kullertava ja lämpimähkö luonnollinen sävyni sovi yhtään mun viileän ihonsävyn kanssa yksiin, (nuorempana kun hiukset oli viileät ja platinaset, näytin niiin paljon paremmalta, voi miksi luonto menit tämän multa viemään ;P), niin osaisitko suositella jotain tuotetta jolla sais kullertavuutta taitettua viileämmäksi? Hopeashampoot ei mulla oikein käsittelemättömässä hiuksessa wörki, ja sit taas päänahka ei oikein enää kestä noita jytyjä hiusvärejäkään...

    t: ongelmapallo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Noo, enemmänkin se näyttää epäluonnolliselta jis on tosi lämmin/ kultainen ihonväri ja hiukset on sävytetty tisi hopeaksi/ harmaiksi. Oiskohan sulle goldwell soft color vaahtosävystä REF jotain hyötyä. Tosiaan nämä hapetteettomat sävytteet vähän huonosti tepsii.. Myös joissakin kampaamoissa sävytetään kc:n luximalla, (jota itsekin käytän) niissä matala hapete ja hyvät sävyvaihtoehdot. Eikä niitä tai muitakaan kevytsävyjä ole ihan pakko levittää tyvestä alkaen, vaan vaikka sentin päästä. Jos on kuitenkin selkeästi allerginen väreille, niin en suosittele noinkaan laitettuna. In ehkä ihan hyväkin vältellä vaalennuksia, koska niistä tulee aina lämpöä, mikä jää jäljelle, kun taittosävy kuluu pois. Ne ovat kuitenkin ainoita vaihtoehtoja silloin kun haluaa vaaleammat hiukset. :)

      Poista
  2. Nää värianalyysit on hirveän mielenkiintoisia, mutta oon ihan pihalla itseni kanssa. Itsellä ihan melkein mustanruskeat hiukset luonnostaan joista kuitenkin löytyy lämpöä. Paremmalle näytän kuitenkin vaaleammissa hiuksissa tai runsaiden raitojen kanssa. Silmäni ovat siniset kellertävällä renkaalla pupillin ympärillä. Ja ihan sävy aika persikkainen (punastun helposti. Myöskin pisamia tulee kesällä :). Luulisin olevani syksy, mutta murretut sävyt eivät sovi itselle yhtään. Iho näyttää niissä tunkkaisille. Kirkkaat sävyt taas näyttävät hyville. Äitini on selvä syksy ja isä talvi (omaa kirkkaan siniset silmät ja mustat hiukset).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)