maanantai 2. toukokuuta 2016

Hiukset ja meikit kuvauksiin


Huippu vappu takana!
 Olin kaverin bileissä, joissa oli 80-luku teemana. Siitä tulikin mieleeni jatkaa postaus-sarjaa , jonka vuosi (vai onko siitä jo 2 vuotta) sitten aloitin :D
 Eli ideoita eri vuosikymmenten hius-, meikki- ja vaatetyyleihin on tulossa.   Nythän muodissa on vahvasti 90-luku, joten ehkä teen siitä ekan ja otetaan seuraaviin vielä 80- ja 70-luku.  

Tämän päivän teema on ollut "takapiha kesäkuntoon 2016" ja päivä on kulunut pihatöissä.
Joten laitanpa nyt tähän väliin muutaman kuvan hius- ja meikki stailauksista, joita olen tehnyt mallikansion kuvauttaneille.
Mallikansion voi kuvauttaa tamperelaisen mallitoimiston Studio Facen kautta kuka tahansa kiinnostunut. Myös  mallikursseja on tarjolla, joihin sisältyy mm. mun pitämät meikinopastus tunnit. Toisessa niistä opetellaan päivämeikki omilla meikeillä ja toisessa vinkkejä näytös/kuvausmeikin tekoon.

Mallikansioden kuvauksissa tehdään muutama erilainen look, ja kuvien kautta on tarkoitus saada mahdollisimman monipuolinen kuva mallista.  Kuvaukset aloitetaan kevyellä natural-lookilla ja viimeisessä setissä on sitten vahvempi meikki ja kampauksellisemmat hiukset. Välissä kuvataan sporttia tai muuta mallin olemukseen parhaiten sopivaa tyyliä.
Autan myöskin vaatevalinnoissa. Kansiokuvauksiin on hyvä ottaa mukaan selkeitä, istuvia ja melko ajattomia vaatteita. 

Kameran edessä liikkumista opastaa valokuvaaja, joka näissä kuvissa on Nico Engström.
 Nico on super mukava tyyppi, joka saa kaikenikäiset mallit hyvälle tuulelle ja kuvauksista jää varmasti kaikille hyvä mieli. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)