tiistai 21. kesäkuuta 2016

Uusi hiusväri harmaille hiuksille


 Tällä kertaa mekeoveriin pääsi mun äiti.


Mun äidillä on luonnonkiharat hiukset, jotka on  varmaan itsessään aiheuttanut muutaman harmaan hiuksen lisää. Ehkä jopa mulle.
Hiuksia on aika hankala muotoilla, koska päälliosan hiukset ovat paljon kiharammat kuin alla kasvavat.
Myös sopivia muotoilutuotteita on ollut vaikea löytää.   Monet kiharoille tarkoitetut tuotteet kovettavat kiharaa, kun äiti toivoisi erottelevaa ja ehkä hieman kiiltoakin antavaa tuotetta.
Kiharassa on kuitenkain hyvätkin puolensa, kuten se ettei hiukset mene koskaan päätä myöden ja vaativat harvoin pesua. Harjaa ei oikeastaan edes tarvita.

Äidin hiukset ovat olleet aina enemmän tai vähemmän vaaleat. Ennen harmaantumista niitä vaalennettiin raidoilla, joka sopi kihariin hiuksiin hyvin.

Koska oma väri on iän myötä tummentunut ja hiuslaatu on paksu, raidat jäävät helposti aika lämpimän sävyisiksi, viimeistään silloin kun taittosävy on kulunut.



Viimeisen 10 vuoden aikana harmaat on lisääntyneet aika vauhdilla ja koska tyvestä kasvava hius oli selkeästi niin eri sävyinen vaalea, kuin mitä raidat, niin mietittiin että ehkä helpointa olisi kasvattaa omaväri kokonaan esiin.
Luulen että aika monikin harmaantuva haluaisi päästä värjäyskierteestä eroon ja kokeilla miltä harmaa sävy näyttäisi.
Joillekin harmaa sopii ihan älyttömän hyvin ja näyttää tosi tyylikkäältä.  Eikä se äidilläkään hassumpi ollut ja varsinkin helppohoitoinen.

Nyt kuitenkin noin parin harmaan vuoden jälkeen äiti alkoi kaipaileen vähän jotain uutta hiuksiin.  lyhyemmissä malleissa äiti ei oikein viihdy ja mun mielestä pitkät harmaat ei näytä usein kovin hyvältä, joten aloimme miettiä jotain väriä.


Värin valintaan vaikutti nämä asiat:

- Värjäys pitäisi olla helppo ylläpitää. Tyvikasvu tulee kuukausien välein näkyviin, joten olisi hyvä jos tyvivärin saisi vaikka itsekin laitettua.

-Äiti toivoi väriä, joka ei olisi ihan tasainen, vaan mieluiten monisävyinen.

-Yleisilme mieluummin vaaleampi kuin tummempi.

- Hiusvärin valintaa vaikeutti se että hiuksissa on kahta, hyvin erilaista tummuusastetta.

-Lopputuloksen pitäisi näyttää melko luonnolliselta.


Hiuksethan vaalenevat aina lämpimien sävyjen kautta ja siksi olin ajatellut, ettei vaalennusväri koko päähän laitettuna välttämättä toimi.  Jos siis halutaan välttää se että tummat osuudet vaalenevat oransseiksi.

Ensin ajattelin värjätä pohjasävyn vaaleanruskealla ja raidoittaa latvan vaalennusaineella.  Tyveä voisi sitten ylläpitää tuolla tummemmalla sävyllä ja raitaa lisätä aina silloin tällöin.


Kerroin L'oréalille suunnitelmista ja sieltä lähetettiin meille koko sarja uutta harmaille hiuksille suunnattua Excellence Age Perfect hiusväriä testailtavaksi.


Kokeiltiin pieniin osioihin korvan yläpuolelle muutamaa vaaleanruskeaa sävya;   ja kuten L'realilta vinkattiinkin nämä värit ovat melko vaaleita, verrattuna muihin sarjoihin. 
6 tummuinen vastaa toteuttua 7 jne.

Kokeilimme myös vaaleinta väriä 10.13   koska halusin nähdä etenkin sen, mitä se tekee tummemmalle hiukselle.

Koska tästä testiosiosta tuli kivan heleän näköinen, eikä ollenkaan niin lämmin/oranssihtava kuin olin kuvitellut, valitsimme värjäykseen vaaleita sävyjä.


Koska saman sarjan värejä voi myös sekoitella keskenään, käytin  tässä värjäyksessä 1paketillisen sävyä 10.13 ja yhden  paketin sävyä 9.13.
  Kaksi pakettia oli juuri riittävä määrä äidin hiuksiin.

Vaikutusaika näissä väreissä on 30min.


Vaikka märkinä hiukset näyttivät vielä hiukan oranssihtavilta, kuivuttuaan sävy oli kuitenkin lämmin, monivivahteinen beige.

Excellence Age Perfect  peitti harmaat, mutta väri näytti kuitenkin melko luonnolliselta. Ja kevyesti lämmin sävy sopi äidin aika kultaisen ihonvärin kanssa yhteen.

Värjäys toi myös sopivasti raikkautta ja vaaleutta yleisilmeeseen.

Jatkossa värjäystä on helppo ylläpitää esimerkiksi niin että joka toinen kerta levittää värin vain tyveen ja joka toinen kerta vie sen myös pituuksiin.

Tyvikasvun pikafiksauskseen voi käyttää myös vaikkapa Biozellin sävyttävää tyväri spraytä.  Äidille niistä sopii sävyt Light brown tai uusi sävy light blonde.


Kiitos L'oréalille yhteistyöstä

Ja iso kiitos tietysti  myös äidille <3

9 kommenttia:

  1. Tosi kiva uusi kesälook! Nuorenti ja kirkasti ilmettä tosi mahtavasti :)

    VastaaPoista
  2. Jep:) Samaa mieltä sun kanssa... Ja äiti tykkäs myös!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis väri tuli, sopii äidillesi tosi kauniisti. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, äidinkin puolesta:) Tämä väri kyllä jopa ylitti mun odotukset.

    VastaaPoista
  5. No eipä tarvitse ihmetellä, mistä olet kauneutesi perinyt, kun äitisi näkee. Hänen hiuksensa ovat nyt kivannäköiset.

    Olen 5-kymppinen harmaapää, tosin pyrin pitämään harmaat piilossa. Kokeilin tuota Age Perfect sävyä 6.35, koska halusin vaaleahkon, punertavan tukan. Lopputulos oli hyvä. Väri on tummuusasteeltaan juuri ja juuri kutosen luokkaa, ei ainakaan yhtään tummempi. Tietysti pohjaväri vaikuttaa tulokseen.
    Parhaimpia kotivärejä, mitä olen päähäni vuosien varrella laittanut, ehdottomasti ja niitä värejä on sentään kulunut melkoinen määrä!:) Lopputulos on "uskottava" ja tällä tarkoitan, että se on elävän näköinen. Tämä on kokemukseni ko. hiusväristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kiva kun kirjoittelit omasta kokemuksesta. Joo, vaikuttaa kyllä hyviltä nämä värit, osittain harmaantuneet hiukset ei ole niitä helpoimpia värjättäviä. Hieno homma että oot löytänyt itsellesi toimivan sarjan tästä:) Olis myös kiva kokeilla näitä joskus ihan muihinkin pohjiin, joissa ei ole harmaita mukana.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Jos se sisältää kysymyksen,vastaan heti,kun huomaan viestin:)